Kesäpäivä Toijalassa

uimaranta

Ihanaa, kun Suomeenkin on vihdoin tullut kesä. Vihdoin pääsee perheen kanssa viettämään upeaa kesäpäivää Arajärven rantaan, kun lapsetkin ovat lomalla. Arajärven ranta on kyllä melko suosittu paikallisten kesken, joten tuttuja näkyy varmasti. Olen pitkään jo suunnitellut, että tekisimme päiväretken uimarannalle ja oikein kunnon eväät mukaan.

Mukana on tietysti myös kuohuvaa, sillä mikä piknikki se sellainen olisi, jossa ei aikuisille olisi kuohuvaa. Tottakai ostimme kaupasta myös ensimmäiset mansikat. Nämä eivät kylläkään ole suomalaisia, mutta menevät paremman puutteessa. Taitaakin suomen mansikkasato olla tänä vuonna hieman jäljessä, johtuen näistä hirveistä ilmoista, mitä tähän asti on ollut.

Ostin jopa aivan uuden viltinkin tätä päivää varten. Viltille mahtuu koko perhe istumaan ja nauttimaan upeista eväistä. Olen jo pitkään haaveillut täytetystä patongista, jonka väliin tulisi mozzarellaa, basilicaa sekä aurinkokuivattua tomaattia. Lapsille on sitten ihan peruspatongit kinkulla ja juustolla, unohtamatta tietenkään pillimehuja.

Olen monesti miettinyt, että olisiko täällä Toijalassakin vähemmän hulluja ja masentuneita ihmisiä, jos aurinko paistaisi enemmän. Jotenkin tuntuu, että ihmiset ovat nyt todella iloisia ja meidän vanha naapurikin jopa moikkasi tänään. On tainnut Hilmakin unohtaa vanhat kaunat auringonpaisteen siivittämänä. Vaikkakin perisuomalaiseen tapaan hän kylläkin mainitsi, että kun se syksykin tulee pian. Nauttisi nyt tästä säästä, kun vielä voi.

Yksi kylän naisista ehti jo eilen kaupassa päivitellä, kuinka kuuma on. Koko talven hän on odottanut talvea ja nyt kun se vihdoin on, niin on liian kuuma. On kuulemma niin kuuma, ettei viitsi etelän matkaa ostaa, kun se menisi ihan hukkaan. Sanoin, että lähtekää ihmeessä syksymmällä. No, silloin on kuulemma marjastusaika ja sitten tuleekin jo joulu. On ihmisillä suuret ongelmat, mutta tänään minä ainakin aion nauttia päivästä. Tuntea kuinka tuuli tuivertaa hiuksissa ja kuinka auringonpaahde polttaa valkoista suomalaista ihoani. Ostin muuten Lidl:stä uutta aurinkorasvaa ja siinä oli jopa 30 suojakerroin. Onkohan se riittävä, vai pitäisiköhän olla vielä enemmän? No, pianhan sen näkee. Ensimmäinen kerta auringossa on aina pahin, mutta eikö se sanonta kuulu, että tämän päivän puna, on huomisen bruna. Nauttikaamme siis!

Toijala – lottovoittajien paratiisi?

toijala lottovoitto

Oli vuosi 2014, kun Toijala päätyi kaikkien huulille. Tällöin jokaisen Toijalan nurkan täytti kuiskuttelu ja arvuuttelu siitä, ketkä mahtoivat voittaa upean 57 miljoonan euron jättipotin eurojack-potissa. Tämä oli kaikkien aikojen suurin lottovoitto, joka on koskaan tullut Suomeen. Uskomatonta on, että se napsahti juuri Toijalaan. Voidaanko ajatella siis, että Toijala on jopa lottovoittajien paratiisi?

Pian selvisi, että lottovoitto on voitettu porukalla. Seuraavana maanantaina SKS Toijala Works Oy:n kymmenen työntekijää hymyilivat hieman leveämmin. He olivat joukko onnekkaita voittajia. Toijalassa valmistettiin sinäkin päivänä teräsrakenteita sekä puomeja, mutta osa näistä voittajista samalla pohti, tuleeko enää seuraavana maanantaina töihin.

Kymmenen hengen porukka kerättiin hetken mielijohteesta. Idea lottoamiseen syntyi, kun Eurojackpotn päävoitto kipusi ja kipusi jättimäisiin mittoihin. Tällöin yrityksen työntekijät olivat ajatelleet, että hei, siitähän riittäisi jaettavaksi isommallekin porukalle. Ja näin tapahtuikin.

Voitto napsahti lottoajille naurettavalla panoksella, sillä jokainen osallistuja sijoitti lottokuponkiin 4,40 euroa. Voitto tuli järjestelmällä, jonka arpoi kioskin myyntipääte. Järjestelmässä oli seitsemän päänumeroa, kaksi tähtinumeroa sekä oheispelinä myös Jokeri.

Voiton ympärillä on kiertänyt myös huhuja, jonka mukaan osa porukasta olisi jäänyt osallistuminen ulkopuolelle talviloman vuoksi. Näin ollen talviloma olisi tullut hieman kalliimmaksi ja kannattamattomammaksi. Huhut eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä päätös eurojackpotin tekemisestä oli tullut äkkinäisesti ja osittain leikillään ja yrityksen useampi työntekijät on lotannut myös pitkäaikaisemmin porukkalottona tavallista lottoa.

Jos lottovoitto on todella suuri, ihminen alkaa usein pohtimaan omaa työmotivaatiotaan. Onko enää motivaatiota taikka edes järkeä mennä enää töihin, kun taloudellisesti ajateltuna ei tarvitsisi tehdä enää päivääkään töitä. Kuuleman mukaan Toijalan lottovoittajista noin puolet on jääneet työskentelemään yritykseen, ja noin puolet alkaneet tehdä jotain muuta, kuten nauttimaan aikaisemmista eläkepäivistään.

Mutta onko elämä lottovoiton jälkeen parempaa, kuten yleisesti luullaan? Lottovoittohan on perus suomalainen haave, joka mahdollistaa taloudellisesti riippumattoman elämän. Kuitenkin suurin osa tutkimuksista osoittaa, että lottovoittajat ovat jopa masentuneet noin vuoden päästä voiton osuessa kohdalle. Mistä ihmeestä tämä johtuu? Siitä, että ihminen voi ostaa ja hankkia rajattomasti mitä haluaa? Henkilöllä ei ole enää haaveita ja tavoitteita, sillä kaikki voi tehdä melkeinpä rahalla? Tämän vuoksi lottovoittajia ei kannatakaan kadehtia. Elämä lottovoiton jälkeen voi olla ehkä helpompaa, mutta onko se enää merkityksellistä?