Siirry suoraan sisältöön

TOIJALAN RAVINTOLAT

Toijalan ravintolat

Parhaimmat Toijalan ravintolat

Emme itse asiassa listaa niitä ainakaan paremmuusjärjestykseen vaan kerromme, mitä Toijala Akaa -akselilta löytyy. Ravintola Oskari Toijala, siitä on hyvä aloittaa. Tämä lämminhenkinen paikka löytyy Toijalan keskustasta ja on sikäli kiinnostava paikka, koska listalta löytyy aitoja turkkilaisia ruokia. Olemme aivan varmoja, että ne maistuvat myös Toijalan kauniissa maisemassa nautittuna. Toki muutakin on tarjolla, kuten mehevät pihvit ja burgerit unohtamatta salaatteja, pizzoja sekä kebabia. Myös jälkiruokalista vaikuttaa niin herkulliselta, että aina yhden annoksen jaksaa syödä. Turkkilaiset annokset ovat saaneet vaikutteita Mesopotamiasta ja sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että mausteiden käyttö on todella monipuolista. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua ja maistella. Ja jos allergeenit käyvät mielessä, ne kannattaa rohkeasti kysyä henkilökunnalta.

Kuten jo ensimmäisestä esittelystä huomaat, niin Toijalan ravintolat ovat todella monipuolisia ja niissä on jopa kansainvälisiä tuulahduksia. Seuraavaksi voidaan tehdä piipahdus toisenlaiseen ravintolakokonaisuuteen. Ravintola Leskirouva löytyy myöskin Toijalan sydämestä ja ansaitsee huomiota.

Lounasta ja pubia tarjoaa Ravintola Leskirouva

Tämä ihastuttava paikka on todellakin panostanut siihen, että lounas- tai pubivieras viihtyy. Lounas on tarjolla arkisin ja tarjolla on kotiruokatyyppinen tarjonta seisovasta pöydästä. Sen lisäksi on toki tarjolla myös a la carte -lista. Tästä listasta on positiivisesti mainittava se, että tarjolla on raaka-aineita paikallisilta tuottajilta.

Pubin puolella on mahdollisuus lueskella lehtiä sekä tarjolla on täälläkin paikallisuutta eli paikallista olutta. Kesällä on käytössä tilava terassi, joten kauniilla ilmalla voi syödä ulkona. Tämäkin ravintola on huomioinut allergeenit, joten esimerkiksi burgereihin on saatavissa gluteenitonta leipää. Listalta oli bongattavissa myös vegaanista ruokaa, joten tarjonta on todella monipuolinen ja vakuuttava.

Toijalan ravintolat
Toijalan ravintolat

Mitä muuta on tarjolla?

Nimenä aika eksoottinen, mutta tutustumisen arvoinen on Ravintola Alibaba. Yritys on ollut toiminnassa todella kauan ja varmasti tuttu ainakin kaikille paikkakuntalaisille. Tämän ravintola tarjoaa monipuolisen menun ja tarjolla onkin annoksia herkullisista pizzoista maittaviin pihveihin. Ja jos pelkästään jano yllättää voi käydä vain oluella. Ravintolalla on myös kesäterassi, joten tämän ympyrätalon edustalla voi nauttia sekä ruoan että juoman.

Yhteistyötäkin osataan tehdä. Esimerkiksi hotelli Ackas Toijala ei tarjoa lainkaan aamupalaa vaan tekee yhteistyötä muiden lähialueiden yrittäjien kanssa. Herkulliset aamukahvit voi saada Viialan Leipomon kahvilasta. Mutta palataan vielä hetkeksi ravintoloiden ihmeelliseen maailmaan. Viialan Seurahuone eli virallisemmin Mesku.fi – Viiala kätkee sisälleen hotellin, mutta myös pubin, biljardia sekä hyvää musiikkia. Tämä on kerrassaan mainio paikka pitää kokousta tai jopa juhlat.

Monipuoliset Toijalan ravintolat

Kun Toijala on keskeisellä paikalla, on tarjonta myös monipuolista. Toijalan ravintolat tarjoavat kotiruoasta vähän eksoottisempiin annoksiin. Äsken mainittujen ravintoloiden lisäksi löytyy kahvoilta ja leipomoita, mistä herkkuja voi ostella myös kotona syötäväksi. Myös monet ravintolat tarjoavat take away – tyyppisiä ratkaisuja. Ainahan ei jaksa istua ravintolassa vaan haluaa ruokailun ohessa esimerkiksi kotona kaikessa rauhassa katsella elokuvaa tai kuunnella mielimusiikkiaan. Monipuolisuus onkin hyvä myyntivaltti, johon asiakkaana on hyvä rohkeasti tutustua. Kuinka moni uskaltaa tunnustaa valitsevansa välillä jotakin uutta?

Ravintola Oskari Toijala on oivallinen tutustumiskohde ja siellä, jos missä, kannattaa rohkeasti tutustua turkkilaiseen ruokaan. Listalta osui myös silmään bataattiranskalaiset, jotka maistuvat hyvänä vaihtoehtona ja niitä suosittelemme erityisesti. Listalta löytyy myös kanaa monessa muodossa tavallisemmasta curry kanasta hiukan tulisempaan Meksikon kanaan. Paholaisen kana jäi vielä kaivertamaan mieltä ja se on maistettava seuraavalla kerralla. Onhan se selvitettävä, mikä tekee kanasta paholaisen!