Toijalan keilahalli

Toijalan keilahalli tai oikeammin Akaan keilahalli on kahdeksan ratainen halli, jossa on mahdollisuus myös keilata hohtokeilausta. Tiloista löytyvät myös biljardi, kahvila, sauna- ja kokoustilat sekä baari. Tarjolla on siis harrastusta ja rentoutumista saman katon alla. Tilat ovat modernit ja nykyaikaiset, joten keilaamisen voi aloittaa ihan alusta. Salista saa vuokrata myös kenkiä pientä korvausta vastaa, joten omia kenkiä ei tarvitse heti mennä ostamaan.

Keilailu onnistuu ensikertalaiseltakin.

Toijalan keilahalli sopii myös vasta-alkajalle

Keilaustekniikka on monen asian summa, vaikka jokainen ensikertalainen onnistuu hyvällä tuurilla jopa täyskaadossa. Ensisijaisen tärkeä väline on keilailukengät. Niiden pohjat ovat nahkaa, joten niillä saa tehtyä tasaisen liu’un heittovaiheessa. Kenkien on oltava juuri sopivan kokoiset. Ne eivät saa puristaa, mutta eivät myöskään olla väljät. Toinen tärkeä väline on tietysti pallo. Sekä kenkiä että palloja saa lainaksi hallilta, kun keilaamista kokeilee ensimmäisiä kertoja.

Pallo ei saa olla liian raskas, mutta ei liian kevytkään. Toinen tärkeä asia pallossa on sormien reiät. Peukalolle tarkoitettu reikä pitäisi olla riittävän istuva, koska se tukee palloa. Keskisormen reikä puolestaan ei saa olla liian tiukka, koska keskisormi on tärkeässä asemassa silloin, kun palloa lähetetään matkaan. Liian tiukka reikä aiheuttaa sen, että pallo ei irtoa kädestä riittävän luontevasti.

Keilaustekniikka kehittyy vähitellen

Keilaaminen on helpointa aloittaa aivan yksinkertaisesti ilman mitään kikkailua. Alkuasennosta lähdetään siten, että polvissa on hiukan joustoa ja jalat ovat lähes kiinni toisissaan. Katse kohdistetaan sinne, mihin pallo halutaan menevän. Ensimmäisen askeleen aikana pallo viedään heiluriliikkeellä taakse ja toisen askeleen jälkeen aletaan tuoda eteenpäin. Toijalan keilahalli kuten muutkin hallit osaavat auttaa ensimmäistä kertaa radalla olijaa oppimaan askeleet ja heitot.

Askelten määrä on tyypillisimmillään 5 askelta. Irrotusvaiheessa ranne on suora ja sitä työnnetään eteenpäin kämmenen avustamana. Pallo on tarkoitus lähettää matalassa linjassa eteenpäin, jotta siitä tulee ikään kuin työntö. Toijalan keilahalli on hyvä paikka harjoitella ensimmäisiä heittoja. Parhaimmillaan heitot ovat silloin, kun niissä on kierrettä.

Pelaamisen oppii vähitellen

Kierteet tuleva heittoon mukaan vähitellen kuten myös se, että osaa lähettää pallon juuri siihen suuntaan, mihin haluaa. Keilaamisessa pitää olla oikea asenne ja hyvä keskittyminen. Niillä pääsee jo huomattavasti eteenpäin. Sama pätee kasinolla pelaamiseen. Suomi kasino sopii pelaajalle, jolla on hyvä keskittymiskyky ja halu voittaa. Voittoja tipahtelee, jos keskittyy johonkin kolikkopeliin useamman pyöräytyksen ajan eikä anna periksi, jos heti ensimmäisten pyöräytysten jälkeen ei rullat mene oikeaan asentoon.

Keilailu on mukavan rauhallinen laji ja siinä todellakin kehittyy pikku hiljaa. Ja mitä enemmän oppii, sitä enemmän haluaa tietää tekniikasta lisää. Keilatessa ei kannata hosua eikä kiirehtiä vaan ihan rauhassa tehdä suorituksensa. Siinä ei tarvita voimaa vaan enemmänkin tarkkuutta. Ja tarkkuuteen puolestaan vaikuttaa se, että malttaa olla kärsivällinen.

Toijalan keilahalli on upealla paikalla

Monesti juuri kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet kätkevät sisäänsä hyvät harrastuspaikat tai muun tyyppiset kokoontumistilat. Näin myös Toijalassa. Paikka on upea tiilirakennus ja se on alueelta helppo löytää. Tämä halli sijaitsee vanhan tapettitehtaan tiloissa, joten historian havinaa on tiloissa, jossa keilapalloa voi pyöräytellä keilojen suuntaan. Tällaisen miljöön säästäminen on usein haastavaa, mutta Toijalassa se on onnistunut.

Vanhojen tehdastilojen muokkaaminen jollekin urheilulajille sopivaksi vaatii tilojen muokkaamista, mutta keilahalli on säilyttänyt silti jotakin vanhaa tehdasmaista olemusta tiiliseinien ansiosta. Tiiliseinät on jätetty näkyviin hyvällä tavalla ja niiden kautta tilat henkivät vanhaa kulttuuria.

Toijalan keilahalli on paikka, mihin mennään viihtymään ja toisaalta keskittymään joko keilaamiseen tai biljardiin. Molemmat lajit vaativat keskittymistä ja ovat tietyllä tapaa taitolajeja, mutta ovat kuitenkin rentoa tekemistä ystävien kesken. Keilahalli on puitteiltaan täydellinen ja tarjoaa upean ympäristön, missä harrastaa. Keilaamisen voi aloittaa keilahallin tarjoamilla välineillä, joten ensimmäinen askel on helppo ottaa.