Tulipa mieleeni muisto vuosien takaa, kun olimme ystävieni kanssa käymässä kuuluisilla Toijalan markkinoilla. Vuosi oli 1955 ja me olimme nuoria ja kauniita tyttöjä. Olimme saaneet vanhemmiltamme luvan pyöräillä markkinoille kolmestaan 18km matkan, ja olimme todella innoissamme tästä reissusta. Tarkoitus oli jäädä yöksi telttaan, jonnekin rauhalliselle alueelle ja etsiä maalaistalo, josta voisimme ilmoittaa vanhemmille olevamme turvassa.
Pyöräretki alkoi aamun sarastaessa ja olimme pakanneet kaiken matkalla tarvittavan siististi mukaan reppuihin. Jokaisella meillä oli pieni määrä rahaa mukana, että voisimme ostaa jotain ihanaa markkinoilta. Tie jota pyöräilimme oli idyllinen hiekkatie, keskellä kaunista maalaismaisemaa. Matkalla koimme Suomen kesäisen luonnon koko komeudessaan, kun ohitimme vuoroin järviä, peltoja ja niittyjä, puhumattakaan kauniista metsistä joita matkalla olikin runsaasti. Pyöräily oli mukavaa sillä sää suosi meitä, ei ollut liian kuumaa, mutta juuri ihanteellinen lämpötila pitkälle ja reippaalle pyörämatkalle.
Ensimmäisen tauon pidimme noin kahden tunnin kuluttua kun pysähdyimme läheisen järven rantaan juomaan mehua ja syömään eväsleipiämme. Leivät maistuivat siinä kesä aamussa aivan taivaallisen hyville ja mehukin oli pysynyt hyvin kylmänä villasukkaan käärittynä. Hetken virkistyttyämme, jatkoimme matkaa ja päätimme seuraavan pysähdyksen olevan vasta Toijalassa. Nopeasti loppumatka menikin ja tuota pikaa saavuimme Toijalaan.
Markkinatouhu oli jo käynnissä kun kaarsimme pyörinemme Toijalan torille. Kojuja olikin uskomaton määrä ja myyjiä monenmoisia ja laisia. Yksi myi karamelleja, toisen myydessä, saippuaa tai kalaa. Joillakin oli myynnissä koruja ja eräs markkinamyyjä huuteli kovaan ääneen tarjouksiaan pyjamista ja kalsareista. Ruokapuoltakin oli monenmoista. Oli makkaroita, paistettuja muikkuja, nahkiaisia, Viipurin rinkeleitä, lettuja, karjalanpiirakoita ja lörtsyjä. Päätimme yhdessä että jokainen ostaisi eri tuotteen ja maistaisimme toisiltamme kaikkia kolmea. Pirjo päätti ostaa savustettuja nahkiaisia, joilla oli iso suu ja ilkeät silmät, Hilppa osti itselleen makkaraa ja minä päädyin ihaniin muurikalla paistettuhin lettuihin, joihin tuli kaupan päälle vielä hilloa. Kylläpä kaikki maistuivat hyvälle, paitsi nahkiaisten inhoittava ulkonäkö sai Hilpan voimaan pahoin.
Markkinoilla vierähti koko päivä ja siellä riitti tekemistä ja katseltavaa vielä seuraavallekkin päivälle. Olimme markkinoilla myös tutustuneet kolmeen poikaan, Kaleviin, Reinoon ja Mattiin. Pojat olivat meitä muutamia vuosia vanhempia ja oikein hyväkäytöksisiä. Saimmekin kutsun tulla illalla läheiselle tanssilavalle, jossa soittaisi Toijalan oma orkesteri ja laulamassa olisi paikallinen kuuluisuus joka oli myös Matin eno. Hetken mietittyämme päätimme suostua poikien kutsuun ja loppupäivän meillä jokaisella olikin perhosia vatsassa, kun odotimme iltaa ja tansseja malttamattomina.
Ennen tansseihin lähtöä meidän piti kuitenkin etsiä itsellemme paikka jossa yöpyä, sekä joku isompi maalaistalo josta voisimme soittaa vanhemmillemme. Kysyimmekin markkinoilla tiesikö kukaan tälläistä maalaistaloa ja saimme neuvon suunnata kohti Mäkimattilan isoa taloa. Talo ei onneksemme ollut kaukana Toijalan keskustasta, joten viiletimme sinne pyörillämme tuota pikaa. Rapuilla meitä oli vastassa itse vanha isäntä, joka ilmoitti että heillä oli rannassa sauna, jossa saisi yöpyä, jos se vain meille kelpaisi. Tottahan se kelpasi, olimme oikein iloisia tästä, sillä muutamia vuosia aiemmin oli ollut kauhea Kyllikki Saaren tapaus ja vaikka telttailu olikin mukavaa, koimme että rantasaunalla olisi turvallisempi nukkua. Suuntasimme siis reppuinemme hirsiselle rantasaunalle ja järjestimme tavaramme ja makuupusimme pukuhuoneeseen. Hikisen pyöräilyreissun jälkeen ajattelimme, että kun saunalla olimme, voisimme aivan hyvin lämmittää sen, että pääsisimme lähtemään tansseihin saunan raikkaina. Hilppa laittoi tulet saunan uuniin, minun ja Pirjon kantaessa vettä pataan. Sauna oli lämmin nopeasti ja pääsimme virkistäytymään ihanissa löylyissä ja raikkaassa järvivedessä.
Saunoessa ja uidessa aika vierähti kuin siivillä ja pian huomasimmekin että meidän oli ruvettava laittautumaan valmiiksi tansseihin. Pirjo ja Hilppa tuskailivat hiustensa kanssa, minulla ollen helpompaa, koska hiukseni ovat todella kiharat luonnostaan. Sillä aikaa kun toiset tytöt koittivat saada hiuksiaan ojennukseen, kävin minä keräämässä itselleni kukkia, joista aioin tehdä itselleni seppeleen koristamaan vallattomia kiharoitani. Viimein muutkin olivat valmiita ja pääsimme aloittamaan matkan tanssilavalle. Musiikki kuului jo kauas, orkesterin viritellessä soittimiaan ja tunnelma oli jo odottavan riehakas. Pojat odottelivatkin meitä jo portilla ja ujostellen liityimme heidän seuraansa. Katselimme tanssilavan ympäristöä ja ihmisiä jotka olivat kaikki laittaneet pyhävaatetta ylle. Pian toisten rentous ja iloisuus tarttui myös meihin, emmekä enää jaksaneet ujostella poikiakaan. Kun Orkesteri kajautti ilmoille ensimmäiset soinnut, olimme jo Matin kanssa menossa kohti tanssilattiaa. Perässä seurasivat myös Hilppa ja Kalevi. Pirjo ja Reino olivat jääneet istumaan kivelle ja juomaan Reinon tarjoamaa limonaatia. Hikihän siinä tuli, kun tanssimme ainakin kuusi kappaletta yhteen putkeen ja tauolle lähdimme Matin kanssa samaan aikaan kuin orkesterikin. Matti oli oikea herrasmies ja tarjosi minulle limonaadin ja hengähdimme siinä viilentyvässä kesäillassa. Matti kertoi opiskelevansa insinööriksi Tampereella ja olevansa täällä vain kesälomaa viettämässä ja kotitilalla auttamassa. Elokuussa Matti suuntaisi taas takaisin Tampereelle omaan pieneen soluasuntoonsa. Matti kysyi ujosti, voisinko kenties ajatella että tapaisimme vielä toisenkin kerran, kun meillä oli jutut käyneet niin hyvin yhteen. Olin mielissäni tästä kysymyksestä, koska olin jo harmitellut mielessäni etten ehkä enää koskaan näkisi Mattia ja pääsisi pyörähtelemään hänen käsivarsillaan. Nyökkäsin ujosti ja sovimme että kirjoittelisimme ja jos mahdollista tapaisimme mahdollisimman pian uudestaan. Ilta oli siis osaltani kaikin puolin onnistunut ja nukkumaan taisi kaikki meistä tytöistä mennä hymy huulillaan. Loppujen lopuksihan siinä kävi steen niin että minusta ja Matista tuli pari ja naimisissa on nyt oltu jo lähemmäs viisikymmentä vuotta. Siksi kai Toijalalla on aivan erityinen paikka sydämessäni. Pyrimmekin Matin kanssa käymään joka kesä Toijalan markkinoilla, joiden takia me kaksi aikoinaan tapasimme!