Siirry suoraan sisältöön

Mitkä ovat Suomen pelottavat nähtävyydet

  • Ville 
Suomen pelottavat nähtävyydet

Suomessa nähtävyyksiä riittää ja useimmat niistä ovat mukavia ja ne saavat hyvälle tuulelle sekä niitä muistelee pitkään. Mutta myös toisenlaisia nähtävyyksiä löytyy ja ne ovatkin hiukan pelottavampia ainakin, jos antaa mielikuvituksen lentää. Suomen pelottavat nähtävyydet ovat jotakin aivan käsittämätöntä, joten päätimme vähän raottaa silmiä sekä kurkistaa, mitä niissä on ja miksi ne saavat selkäpiin karmimaan. Ne ovat hiukan erilaisia kuin hylätyt paikat Suomessa. Joten aloitetaanpa tutkimaan, mitä on tarjolla.

Suomen pelottavat nähtävyydet Parikkalassa ja Kauhajoella

Yksi maailman kauheimmista paikoista on ehdottomasti Parikkalan Koitsanlahdella sijaitseva patsaspuisto. Käytännössä se on taidekohde, johon Veijo Rönkkönen teki elämänsä aikana kaikkiaan reilusti yli 550 betonipatsasta. Kirkkaalla ilmalla ne eivät ehkä näytä niin kauheilta, mutta väittäisimme, että illan hämäryydessä niiden hahmot ovat suorastaan kammottavia.

Lisäksi Condé Nast, joka on tunnettu matkailujulkaisu, listasi sen vuonna 2016 yhdeksi maailman pelottavimmista paikoista. Artikkelin mukaan mikään ei ole niin kammottavaa kuin se, että osalla näistä hahmoista on oikeat hampaat ja ojennetut käsivarret näyttävät hämäryydessä kammottavilta, samoin kuin jotkut pahankuriset virneet sekä mustat, upotetut silmät. Jos otat Parikkalan suunnaksi, käyt ihmeessä tutustumassa näihin jooga-asentoihin.

Aivan toisessa suunnassa Suomea eli Kauhajoella on puolestaan keskelle turvesuota rakennettu Kammi-kylä. Paikan on suunnitellut Erkki Kalliomäki ja hänen omien sanojensa mukaan siellä ei mikään paikka ole vatupassissa saatikka suorakulmassa. Suoparatiisi on tarkoitettu lähinnä rauhoittumiseen sekä oleskeluun luonnon äärellä.

Paikka ei sinällään ole kovin kammottava, mutta tekeekö mielesi pulahtaa saunasta mustaan veteen, joka on turvesuolla? Ja hämärissä nuo kammit ovat melkoisen hulvattoman näköisiä ja väkisinkin alkaa mielessä pyöriä, mitä kummallisempia ajatuksia. Auttaako Kazoom niin, että saisi matkarahaa ja pääsisi tähänkin paikkaan tutustumaan sekä mahdollisesti saunomaan perillä?

Suomussalmen soiva metsä

Onko soiva metsä pelottava vai kuuluuko se vain kummallisiin nähtävyyksiin? Sen tietää vain, jos käy paikalla katsomassa, mistä on kysymys. Siellä on mahdollisuus soittaa sekä kuunnella tavallisuudesta poikkeavia instrumentteja. Nimet ehkä kertovat paljon, mistä on kysymys eli tynnyrihärkä, ukkospellit, helinäpuu tai paalutribula. Alue rakennettiin jo vuonna 1996. 

Tämä ei ehkä ole kaikkein kammottavinta, mutta omituista ehkä, mutta samalla on todettava, että sen ovat rakentaneen soitinrakentamisen ammattilaiset. Soittimet piirsi aikanaan taidegraafikko, joten hyvin tarkkaan on kaikki mietitty, että ne toimivat. Tästä on jälleen sanottava, että Suomessa kaikki on mahdollista ja Suomen pelottavat nähtävyydet voivat sijaita vain luonnossa.

Pelottavia nähtävyyksiä listataan aika-ajoin ja usein ne ovat aivan tavallisia luonnonoikkuja, mutta oma mielikuvitus voi tehdä tepposet niitä katsellessa. Ja koska luonnosta on kysymys, paikat näyttävät yleensä hämärissä huomattavasti pelottavimmilta kuin valoisana aikana. Tosin Patsaspuisto näyttää kammottavalta jopa valoisan aikana, saatikka sitten, jos sinne erehtyy menemään pimeällä.

Suomen pelottavat nähtävyydet: Hiljainen kansa

Suomussalmella on myös toinenkin hyvin mielenkiintoinen nähtävyys eli Hiljainen kansa. Se sijaitsee Käpylän pellolla, viitostien varressa ja kansa on tehty heinäseipäistä ja niillä on turpeesta tehty pää. Se on ympäristötaideteos, joka valmistui ensimmäisen kerran vuonna 1988. Tuolloin tanssija Reijo Kela käytti hahmoja ensimmäistä kertaa tanssiteoksessaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että hahmojen vaatteet vaihdetaan talvella sekä kesällä talkoovoimin. Eihän hahmot millään tarkenisi talvella kesävaatteissa ja kesällä puolestaan talvivaatteet olisivat liikaa.

Sinällään paikka on mielenkiintoinen, koska sen reunalta löytyy Hiljaisen kansan Niittykahvila sekä Niittytupa -ravintola. Se on kesäaikana avoinna ja palvelee myös turisteja, joten ei ole lainkaan huono idea käydä katsomassa hiljaista kansaa sekä syödä niitä katsellessa maittava lounas. Hiljainen kansa ei ainakaan tule häiritsemään ruokarauhaa, joten eikö lähdetä Suomussalmelle!