Toijala sijaitsee aivan tampereen kupeessa, jonka vuoksi se onkin mainio paikka vierailla kesäisin, mikäli siellä suunnalla olet. Toijala on hyvin pieni kunta, Akaan lähellä. Akaa on siis myös tampesterin (niin kuin me paikalliset sanotaan!) lähellä.
Tampereella riittää näkemistä ja kokemista aivan kaikenikäisille, sillä sieltä löytyy niin urheilutapahtumia, kuin särkänniemen huvipuistoakin. Särkänniemeen on kesäisin erittäin helppo löytää, nimittäin ajat sen ohi hieman väkisinkin, jos olet tampereelle pyrkimässä! Näsijärven rannalla sijaitseva huvipuisto on yksi suomen suosituimmista. Siellä vierailee satoja tuhansia ihmisiä, jokaikinen kesä! Särkänniemestä löydät myös esimerkiksi delfinaarion, tai vaikkapa hurjia maailmanpyöriä!
Mikäli etsit jotain aikuisempaan makuun, voisimme hieman kerrata alueen ravintolavalikoimaan. Ihan ensimmäiseksi pitää mainita yksi hyvin erityinen paikka, aivan keskustassa. Espanjalainen ravintola Salud. Tämä uskomattoman upeaa ruokaa tarjoileva espanjalaishenkinen ravintola sijaitsee lähellä koskikeskuksen ostoskeskusta (ratinan jalkapallostadion, sekä bussiasema ovat myös lähellä). Salud on mm. voittanut espanjalaisen lehden myöntämän palkinnon siitä, että he edistävät espanjalaista ruokailukulttuuria maailmalla! Ruoka on siis tässä mestassa todella maistuvaa. Mikäli näet listalla vielä ruokalajin nimeltä ”Rocky Mountains”, emme suosittelisi tätä heikkohermoisille. N. 32,50€ maksava annos nimittäin sisältää pässin kiveksiä! Tästä saa hienon diplomin ravintolasta mukaan, mikäli olet onnistunut koko annoksesi syömään. Maistoin itseasiassa pässin kiveksiä viimeksi siellä vieraillessani, eivätkä nuo kovin kummoisilta maistuneet! Eivät oikeastaan maistuneet yhtään miltään.
Mikäli taas haluat hieman perinteisempää ravintolaruokaa, sijaitsee tammerkosken varrella useita hienoja pihvi, sekä hampurilaisravintoloita. Yksi hienoimmista on tietysti Jack The Rooster. Kyseisessä paikassa saa todella hyviä, tulisia, sekä mahdottoman isoja burgereita! Myös Jack The Roosterissa voit suorittaa itsellesi diplomin, syödessäsi heidän tulisimman hampurilaisen!
Näiden ravintoloiden lisäksi tampereelta, toijalasta, sekä pirkanmaan lähialueilta löytyy useita satoja erilaisia, mutta todella maistuvia ruokapaikkoja. Tammelan tori kannattaa ehdottomasti myös kokeilla, sieltä saa todella maukasta mustaa makkaraa kesäisin, tai miksei vaikka talvisinkin! Omalla autolla en suosittelisi lähtemään tampereella seikkailemaan, sillä se saattaa olla hieman sekavaa aluksi. Liikenteeseen kyllä tottuu, mutta paikka on täynnä yksisuuntaista liikennettä, sekä mukulakivillä päälystettyjä teitä!
Urheilufaneja hemmotellaan tampereella myös, sillä esimerkiksi Ilves & Tappara pelaavat kotipelinsä siellä. Tarkemmin ottaen Kissanmaan alueella. Hallille ajaa tampereen keskustasta n. 5-10min, joten matka ei todellakaan ole pitkä. Tammelan kentällä taas pelaa Ilveksen jalkapalloklubi ykkösdivisioonaa, ja tuo kyseinen stadion onkin erittäin suosittu, sillä se kantaa vahvat perinteet tamperelaisessa urheilussa.
Yöelämään mikäli haluat sujahtaa, on tietysti hyvä kokeille esimerkiksi baaria nimeltä Gloria. Tämä on hieman vanhemmille ihmisille suunnattu (+25), joten mitään takaperihattuja ei välttämättä nuuska huulessa sinun ohitse kokoajan kävele. Baari sijaitsee aivan toisessa päässä hämeenkatua, lähes vastapäätä teerenpelejä. Teerenpelit ovat myös erinomainen rentoutumispaikka, mikäli haluat vaikka pari kylmää tuoppia olutta nautiskella, ennen Glorian yökerhon hurvitteluja!
Mikäli haluat vuokrata itsellesi esimerkiksi kesäksi kolmion tampereelta, otathan meihin yhteyttä. Voit alla olevaan kommenttikenttään jättää sähköpostisi, jotta voimme olla yhteydessä sinuun sitä kautta sitten. Yhteydenotossamme saattaa kestää n. 1-2 viikkoa, riippuen työtaakastamme. Toimistomme saa satoja sähköposteja päivittäin, joten pyrimme vastaamaan sinulle niin pian kuin mahdollista.
Mikäli haluat kuitenkin esimerkiksi yksityiseltä vuokranantajalta katsella asuntoja, suosittelen että tarkistat seuraavan osoitteen: www.tampereenvuokra-asunnot.fi
Toivotamme sinulle oikein maittavaa talven aloitusta, sekä rauhallista joulun odotusta. Nährään Tampereella!