Toijalan Pinja

Pinja

Pinja oli asunut koko elämänsä Toijalassa ja ei oikeastaan voinutkaan kuvitella muuttavansa sieltä pois. Jo Pinjan vanhemmat ja isovanhemmat olivat pysyneet näillä asuinsijoilla, eikä Pinja toden totta keksinyt yhtäkään syytä miksi olisi muuttanut rakkaalta kotipaikaltaan pois.

Monet Pinjan ikätoverit olivat muuttaneet Helsinkiin ja kehuivat kovasti siellä asumisen autuutta. Kutsujakin tuttavien luokse oli sadellut tiuhaan tahtiin, mutta Pinja koki lentomatkan liian rasittavaksi eikä junailu tai autoilukaan  oikein ollut Pinjan mieleen. Oli siis vain parasta pysytellä omilla kotikonnuilla.

Jo aamuvarhaisella Pinja usein suunnisti kohti Toijan pientä toriaukeaa ja aloitti siellä juttelun tuttaviensa kanssa. Ihan kaikki eivät sentään olleet muuttaneet Helsinkiin, josta Pinja olikin todella iloinen. Torimyyjä Mirja oli Pinjan tuttava ja usein hän tarjosikin jotain pientä syömistä Pinjalle.

Tänään oli kuitenkin lauantai ja illalla olisi suuri tapahtuma Toijalan ABC:n pihalla. Jos edellisiin vuosiin oli uskomista oli tästäkin tapahtumasta tulossa suorastaan massiivinen. Parina vuonna oli tosin käynyt muutama ikävä onnettomuus kun riehaantuneet juhlijat eivät oleet osanneet varoa autoa. Pari Pinjan hyvänpäivän tuttua olikin kuollut tässä traagisessa onnettomuudessa.

Pinja ei kuitenkaan halunnut nyt ajatella synkkyyksiä, vaan valmistautui iltaan oikein kunnolla ja rauhassa. Ensin Pinja otti oikein ihanan ja pitkän kylvyn, joka todella rentouttikin jalkoja ihanasti. Pinjan jalat olivat herkät palelemaan ja varsinkin talvisin kylmä maa, lumi ja jää tuntuivat ihan kamalilta jalkojen alla.

Kylvyn jälkeen Pinja ajatteli vielä ottaa hieman murua rinnan alle ja asetteli itselleen kauniin annoksen auringonkukan siemeniä ja pieniä ruohonkorsia. Ruoka oli Pinjan herkkua ja ehkä maistui joskus jopa hieman liikaakin Pinjalle. Viimevuosina Pinja olikin huomannut painonsa kohoavan kuin huomaamatta, mutta onneksi kukaan ei ollut vielä huomauttanut asiasta.

Eikä ihan kaikkien mielipide Pinjaa kiinnostanutkaan, vaan ainoastaan Pellen. Pinja ja Pelle olivat tunteneet jo ihan untuvikoista asti ja vihjailevia katseita ja pään nyökkäyksiä oli vaihdettu vuosien varrella enemmän kuin yksi.

Saapuessaan ABC-ketjun pihamaalle, paikalla oli jo muita runsain määrin. Ilo oli ylimmillään ja ruokaakin oli tarjolla todella mukava määrä.

Pellen ja Pinja katseet kohtasivat ja oli kuin salama olisi lävistänyt Pinjan kehon. Pelle asteli omaan itsevarmaan tyylinsä Pinjan luo ja kysyi lähtisikö hän tanssimaan. Nyökättyään ujon vastauksen loppu onkin historiaa. Pellen ja Pinjan voi edelleen tavata Toijalan torilta nauttimassa munkkia tai tepastelemassa torin laitaa yhdessä.

Pelle

Häät Toijalassa

häät

Minna ja Jari olivat suunnitelleet talvihäitään jo tovin ja ihan pian oli H hetki lähellä. Varsinkin Minnalla oli jännitys noussut jo aika suureksi ja välillä sen näki pienenä hermojen kiristymisenä. Kaikeksi onneksi näistä pienistä vastoinkäymisistä selvittiin kunnialla ja vihdoin koitti kauan odotettu hääpäivä.

Aamy valkeni kuulaana ja kirkkaana kun Minna asteli kampaaja meikkaajansa luo Toijalan keskustaan. Jari oli jäänyt vielä kotiin kahville ja aloittelisi siellä rauhassa omaa päiväänsä tulevana ukkomiehenä.

Taivas oli kirkas ja lumi kimmelsi, kuin siihe olisi hääpäivän kunniaksi ripoteltu tuhansia pieniä timantteja. Ilmassa tuoksui pakkanen ja savupiipuista nouseva savu ja Minna asteli reipasta tahtia kohti kampaajaa. Oveen kiinnitetty kello kilahti kun Minna avasi oven ja huikkasi huomenet kampaajalle, joka jo odottelikin morsianta kuuman kahvin ja kanelipullan kera.

Minna ohjattiin tuoliin istumaan ja harteille aseteltiin kampaamoviitta. Kampaus oli valittu valmiiksi jo viimeviikolla ja siksi hääkampauksen teko voitiin aloittaa välittömästi. Kampauksen ja meikin tekeminen kesti yhteensä noin puolitoista tuntia, jonka jälkeen olikin jo aika vaihtaa ylle hääpuku.

Auto huristeli hitaasti läpi Toijalan kylänraitin ja lauantai ostoksilla olevat ihmiset vilkuttivat iloisina nähdessään hääauton. Pian edessä häämöttikin jo Toijalan kaunis ja vanha kirkko ja jännitys kouraisi Minnan vatsanpohjaa. Mitä jos Jari ei olisikaan tullut paikalle? Äkkiä Minna kuitenkin pyyhkäisi nuo mielettömät ajatukset mielestään ja mietti että Jari ei koskaan tekisi hänelle niin.

Kun kirkon ovet avattin ja häämarssi kajahti soimaan, Minna tunsi pyörtyvänsä onnesta ja ilosta. Pian kuitenkin jännitys laantui kun Minna näki rakkaan Jarinsa jo odottavan häntä alttarilla. Kirkon käytävä tuntui jatkuvan ikuisesti, kun Minna suuntasi kohti alttaria yhdessä isänsä käsipuolessa.

Papin aloittaessa puheen kaikki oli yhdessä hujauksessa ohi ja yhtäkkiä Minna huomasi jo Jarin pujottavan sormusta hänen sormeensa.

Matka alttarilta kirkon etuoville meni huomattavasti nopeammin ja pian tuore aviopari oli sukulaisten ja tuttavien ympäröimänä ruusunlehtisateessa. Häät olivat onnistuneet täydellisesti!

 

Pena Toijalasta moi!

bank robbery

Tänään haluamme kertoa tarinan Penasta. Tämä tarina tuli monille jo aikoinaan tutuksi iltapäivälehtien sivuilta, kun asiaa ruodittiin viikkokaupalla mediassa.

Tarinahan meni niin että Pena, oikealta nimeltään Perttuli, joka oli paljasjalkainen Toijalalainen oli eräänä Marraskuisena maanantai aamuna lähdössä taas työpaikalleen Toijalan Teboilille, kun postilaatikolla lunta auraamassa ollut Mauri oli alkanut syyttelemään Penaa taloyhtiön yleisistä tiloista löytyneestä likaisesta patjasta.

Pena ei juurikaan aaamulla reagoinut syytöksiin, vaan alkoi muina miehinä raappaamaan autonsa ikkunaa. Työpäivän aikana asia nousi kuitenkin monta kertaa Penan mieleen ja Pena todella tunsi että häntä oli kohdeltu asiassa väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Työpäivän päättyessä Penalla oli jo todella kiihtynyt olo asian suhteen ja hän päätti että tämä asia ei missään tapauksessa tulisi jäämään tähän.

Penan kaartaessa Nissaninsa taloyhtiön pihaan, autoradoista soi juuri sopivasti Ne Luumäkien Teini Mutantti Ninja Kilpikonna kappale ja se todella sai Penan entistä päättäväisemmäksi asiansa suhteen. Pena suorastaan harppoi raput ylös toiseen kerrokseen, missä Maurin asunto sijaitsi. Hyvä ettei Pena mennyt ovesta sisään kun hän hakkasi Maurin ovea niin hartaasti ja antaumuksella.

Pienen hetken kuluttua ovi aukeni ja ovella seisoi uninen Mauri hiukset pystyssä. Pena ja Mauri tuijottivat toisiaan hetken tiukasti silmiin, kunnes Pena kääntyi kannoillaan ja juoksi ensimmäiseen kerrokseen, omaan asuntoonsa.

Päästyään sisälle omaan yksiöönsä, Pena nojasi oveen samanaikaisen ihmetyksen ja kiihtymyksen vallassa. Mikä oli hämmentänyt Penan totaalisesti oli Maurin kirkkaan vihreät silmät, jotka olivat katsoneet suoraan Penan sisimpään, samalla kun ne olivat olleet täynnä hellyyttä. Pena ei ollut koskaan aiemmin ollut nähnyt Mauria ilman pipoa ja siksi Pena ei ollut aiemmin tiennyt miten kauniit ja loivasti kihartuvat hiukset Maurin pipon olla olivat olleet kokoajan piilossa.

Seuraavana aamuna Pena oli todella väsnyt, sillä hän oli kieriskellyt koko yön sängyssään unettomana, miettien eilistä kohtaamista Maurin ovella. Autolle kävellessä Mauri olikin jo taas lumitöissä pihalla ja nyökkäsi Penalle tervehdykseksi. Pena ei tervehtinyt takaisin, vaan marssi pää kumarassa Nissanille. Jopa auton jäiset ikkunat jäivät raappaamatta, sillä Pena halusi vain pois epämukavasta tilanteesta.

Tämänkaltainen tilanne jatkui päivästä toiseen parin kuukauden ajan, kunnes eräänä pimeänä talvi iltapäivänä Mauri otti ensimmäisen askeleen ja lähestyi Penaa. Loppujen lopuksi jutustelu oli niin mukavaa, että Pena ja Mauri siirtyivät Maurin asunnolle jatkamaan jutteluaan. Tässä vaiheessa selvisi myös, että koko patja episodi oli ollut Maurin keino lähestyä penaa, taloyhtiön yleisissä tiloissa ei ollut edes kokoaikana ollut mitään likaista patjaa!

Muutaman oluen otettuaan Mauri avautui Penalle suunnitelmastaan, jota oli hionut jo noin vuoden ajan. Pena sai kuulla Maurin mestarimaisesta suunnitelmasta ryöstää Toijalan Säästöpankki. Vaikka muutama olut olikin otettu, silti Penan ensimmäinen reaktio oli järkytys ja toisaalta jännityksen aiheuttama vatsan kipristely. Kun Mauri oli näyttänyt kaikki vuoden aikana tekemänsä suunnitelmat, oli Pena todella vaikuttunut näkemästään. Suunnitelma ei voinut kertakaikkiaan epäonnistua, se oli rakennettu niin tarkasti ja jokaista yksityiskohtaa miettien.

Pena ja Mauri viettivät yön yhdessä Maurin asunnolla, sillä he olivat huomanneet toki välillään olevan kemian, jota ei voinut olla sivuuttamatta. Mauri ja Pena viettivät seuraavan kuukauden hioen suunnitelmaa ja nauttien toistensa seurasta. Eräänä iltana he löivät kuitenkin lukkoon päivämäärän, jolloin Toijalan Säästöpankin ryöstö suoritettaisiin.

Ryöstö tehtiin Maaliskuun viimeisenä päivänä ja se todella oli vedenpitävä. Mauri ja Pena saivat saaliiksi uskomattoman 2,5 miljoonan euron suuruisen rahasumman ja tämän jälkeen heistä ei enää koskaan kuultu mitään. Tiedot joita lehdistössä on ollut, on kaikki saatu Penan päiväkirjamerkinnöistä ja heidän kummankin asunnoista löytyneiden tavaroiden pohjalta tehdyistä päätelmistä.

Asia mikä puhututti mediaa ja koko Suomen kansaa tässä asiassa oli se, että pohdittiin laajasti kuinka oli ollut mahdollista että vaikka poliisi oli ehtinyt paikalle 10 minuutissa, he eivät olleet tavoittaneet tätä kaksikkoa. Kaiken lisäksi pakoautona oli käytetty Penan uskollista Nissania, joten asia luonnollisesti herätti runsaasti kysymyksiä! Olisiko sitten ollut sillä asialla osuutta asiaan, että sekä Penan veli että isä olivat kumpikin poliiseina Toijalassa, kuka tietää?

Villi huhu kiertää Toijalaa, jonka mukaan he olisivat ensin lentäneet Canarialle ja jatkaneet sieltä matkaansa Venetzuelaan. Penan elossa olevat vanhemmat saavat joka kuukausi shekin postissa, joka auttaa heitä elämään oikein mukavaa elämää…en sitten tiedä mistä shekki tulee?

 

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet Toijalassa

toijala tapettitehdas

Toijalassa on runsaasti kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja miljöitä, joiden säästäminen seuraaville sukupolville on ollut paitsi järkevää, mutta myös haastavaa. Tässä kirjoituksessa kerromme yhdestä säästetystä kulttuuriympäristöstä, joka omalta osaltaan on muistuttamassa sekä alueen omasta identiteetistä, kuin myös Suomalaisesta rakennusperinteestä.

Toijalassa Akaassa sijaitsee upea vanha tehdasmiljöö, joka on vaikuttanut koko Toijalan, mutta myös Pirkanmaan kehitykseen ja teollistumiseen aikanaan. Se että näitä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita miljöitä säilytetään, ei aina suinkaan tapahdu helposti, sillä monta kertaa kaavoitus pyrkii ns. jyräämään vanhat rakennukset pois tieltään.

Kuitenkin koko Toijalan ja Akaan alueen kehittyminen on tapahtunut aikoinaan vain ja ainoastaan näiden tehtaitten ympärille ja toimesta. Siksi alueella onkin edelleen nähtävissä sekä työntekijöiden, kuin myös ns.herrasväen asuinalueet.

Toijalan vanha tapettitehdas aloitti toimintansa jo vuonna 1927 ja hyvin pian Toijalasta muodostuikin Suomen tapettituotannon keskus. Tapettitehdas on toiminnassa edelleen, tosin nyt se on erikoistunut Suomalaisiin design tapetteihin, jotka painetaan edelleen samalla tekniikalla kuin 180-vuotta sitten.

Nykyään nämä tapettitehtaat ja koko tehdasalue seisovat edelleen omalla paikallaan ja ne ovatkin todella suuri osa sekä Toijalalaisten identiteettiä että kulttuurimaisemaa. Nykyään rakennuksissa toimii esimerkiksi keilahalli ja kahvila. Tilat ovat hulppeat ja todella suureelliset ja olisikin aivan ihanteellista, jos rakennuksille saataisiinkin arvoisensa toimintaa. On sääli antaa näin upeiden ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Toijala seistä tyhjillään, kun potentiaalia niissä on vaikka muille jakaa.

Jäämme siis odottamaan Toijalan ja Akaan kunnilta järkeviä ja innovatiivisia päätöksiä, näiden upeiden rakennusten osalta. Tärkeää on myös, että alueen kehityksestä pidetään huolta ja pyritään jatkuvasti täydennysrakentamaan oikealla ja aiempia rakennuksia kunnioittavalla tavalla aluetta. Tälä tavoin luodaan alueesta kiinnostava ja elävä kokonaisuus, jonka ympärille saadaan helposti rakennettua myös muuta toimintaa.

Toijalan mysteeri

valkoinen talo

Toijalassa on eräs suuri ja todella vanha talo, rakennusta voisi melkeimpä kutsua kartanoksi kokonsa ja tyylinsä vuoksi. Tähän taloon liittyy aivan uskomaton tarin, joka on kiehtonut ihmisiä vuosien ajan.

Talo sijaitsee metsäisellä mutta aurinkoisella rinteellä Toijalan ulkopuolella. Talossa on kaunis vanha peltikatto, joka on joskus aikojen saatossa menettänyt vihreän värinsä ollen nyt vaalean vihertävä. Talo on joskus kauan sitten rakennettu niin, että aurinko osuu sen jollekkin seinistä jatkuvasti ja tästä syystä taloa kutsutaankin alueella Auringon kodiksi. Ympärillä humisee metsä, jonka varjoissa liikkuu jos jonkinlaista pientä metsän eläjää ja talon joskus niin hoidettu nurmikko kasvaa nyt villiintyneenä niittynä kauniita kedon kukkia. Kukaan ei koskaan voisi ensisilmäyksellä uskoa minkä salaisuuden talo kätkee sisäänsä.

Kaikki alkaa vuodesta 1890, jolloin Suomen tilannetta ei voinut hyvällä tahdollakaan kutsua vakiintuneeksi. Talo oli silloin jo paikallaan rinteessä, tosin hieman vähemmän aikaa nähneenä. Talossa toimi silloin taiteilija yhteisö, joka halusi omalta osaltaan saada Suomalaisen taiteen ja kultuurin nousuun ja sille kuuluvaan arvostukseen.

Talossa majaili kyseisenä vuonna yhteensä 7 eri alojen taiteilijaa, jotka asuivat, tekivät taidetta ja iltaisin kävivät kiivaita keskusteluja, niin Suomen kuin koko maailman uudesta ajasta, jossa teollistuminen näytteli suurta ja merkittävää osaa.

Eräänä iltana koko joukon taas istuessa iltaa talon lasiverannalla, horisontissa näkyi uhkaavia pilviä ja tuulen humu oli niin kova, että vaikka se ei ollut vielä edes lähellä sattui se suorastaan korviin. Päivä oli ollu kaunis ja kukaan ei olisi voinut kuvitella että illasta muodostuisi jotain niin erilaista. Ryhmä päätti kuitenkin jäädä kuistille seuramaan myrskyä kynttilöiden valoon ja nauttimaan tunnelmasta, jonka vain nouseva myrsky voi tuoda. Siinä oli samaan aikaan vapauden ja haikeuden tuntu, joka oli tarttunut kaikkiin kuistilla istuviin. Myrsky lähestyi hitaasti mutta varmasti ja suorastaan hypnotisoi ryhmän seuraamaan sen saapumista. Aivan yhtäkkiä myrsky oli talon päällä ja riepotteli puita ja pensaita, paiskoi ulkorakennusten ovia ja heitteli syksyn kypsiä omenoita kuistin pieniruutuisiin ikkunalaseihin, jotka helisivät uhkaavasti. Koko joukko, kuin huomaamatta painautui lähemmäs toisiaan ja myrskyn seasta saattoi kuulla vain ryhmän yhtenäisen hengityksen.

Joukon vanhin Axel päätti lähteä hakemaan kellarista lisää omenaviiniä. Koko muu joukko vastusteli ja painavin sanakääntein ilmoitti sen olevan todella huono idea, kosak myrsky ei näyttänyt edelleenkään mitään laantumisen merkkejä. Axel, joka oli tunnettu rohkeasta luonteestaan, ilmoitti kipaisevansa kellariin joka ei todellakaan ollut kaukana talosta. Axel vetäisi päälleen vanhan ja kuluneen öljykangastakin ja juoksi keskelle sadetta ja myrskyä huikaten ystävilleen tulevansa pian takaisin.

Tämä oli viimeinen kerta kun Axel nähtiin. Hän ei koskaan palannut takaisin taloon vaikka koko ystäväjoukko istui monta tuntia odottamassa ja heti aamun valjettua lähtivät etsimään häntä. Asiasta ilmoitettiin poliisille, mutta mitkään toimenpiteet eivät auttaneet ja pikkuhiljaa Axelin katoaminen alkoi vaikuttaa koko taiteilija joukkoon niin että jokainen halusi pästä pois talosta. Talo jäi tyhjilleen ja luonto alkoi vallata sitä takaisin, kasvamalla sisään ikkunoista ja rehevöittäen koko kauniin vanhan puutarhan. Asia ei kuitenkaan jättänyt rauhaan Axelin siskon poikaa, joka oli kuullut enonsa katoamistarinan satoja kertoja elämänsä aikana.

Akseli päätti matkustaa Toijalaan ottamaan selvää tuosta sukuaan painavasta mysteeristä. Paikalle saavuttuaan Akseli kierteli taloa ja sen villiintynyttä puutarhaa ja mietti mikä olisi seuraava siirto. Äkkiä talon pihaan ajoi hopeanvärinen auto ja tummansiniseen pukuun pukeutunut vanha herra nousi autosta ulos. Akseli katseli miehen kulkua koivikon suojista ja huomasi miehen käyttävän kävelynsä tukena puista kävelykeppiä, jonka päässä oli hopeinen buldogin pää. Akseli mietti kuuluiko talo kenties tuolle vanhalle herralle ja oliko hän alueella luvatta. Miehellä ei kuitenkaan näyttänyt olevan avaimia taloon, joten hänkin oli ilmeisesti samalla asialla kuin Akseli, eli katselemassa taloa ja sen ympäristöä. Äkkiä Akseli huomasi miehen pysähtyneen ja valpastuneen, mies katseli tarkkaavaisena ympärilleen ja astui pari varovaista askelta kohti villiintynytttä ruusupuskaa. Vanha mies siirteli ruusuja varovasti syrjään ja etsi jotakin maasta. Akseli halusi nähdä paremmin ja kurkottautui edemmäs piilopaikastaan, kaatuen suoraa päätä maahan. Kun Akseli nosti katseensa maasta, hänen ja vanhuksen katseet kohtasivat ja siinä samassa hetkessä Akseli tiesi kuka tuo vanha mies oli. Ei ollut epäilystäkään etteikö kyseessä olisi ollut Akselin eno, kauan kadoksissa ollut Axel.

Tilanne tuntui jatkuvan iäisyyyden, vaikka todellisuudessa se oli  kestänyt vain muutamia sekunteja. Akseli oli ensimmäinen joka sai suunsa auki ja kohteliaana esitteli itsensä. Axelilla tuntui olevan huomattavasti vaikeampaa keksiä mitään sanottavaa, mutta Akseli auttoi häntä sanomalla että oli tunnistanut hänet ja tiesi kuka hän oli. Akseli kertoi  myös että hänen äitinsä Axelin sisko oli ollut kaikki vuodet surullinen veljensä kohtalosta ja vaati saada selityksen tällä todella omituiselle tapaukselle. Mikä syy Axelilla oli ollut kadota ja jättää kaikki läheiset epätietoisuuden valtaan?

Vanha mies istahti kivelle jäykin polvin ja huokaisi syvään. Tarina oli pitkä ja sen kertomista ei ollut syytä enää vältellä, monet tarinaan liittyvät ihmiset olivat jo kuolleet ja he saisivat rangaistuksensa jonkun muun kuin Suomen oikeuslaitoksen puolesta.

Tarina meni kutakuinkin näin. Taiteilijajoukko joka talossa asui, oli hyvää hyvyyttään ottanut taloon asumaan myös kulkurin, joka oli eräänä kesäiltana ilmaantunut pihamaalle rähjäisenä ja nälkäisenä. Mies oli kertonut surullisen tarinansa ja joukko oli liberaaleina nuorina päättänyt auttaa lähimmäistä hädässä ja ilmoittivat että mies saisi jäädä taloon niin pitkäksi aikaa että saisi asiansa kuntoon. Mies oli kiitollinen ja yhteiselo talossa sujui hyvin siihen asti kunnes muiden asukkaiden rahoja ja koruja alkoi hävitä. Syyttely oli vaikeaa ja monet katoamisista pistettiin häviämisen piikkiin, kun tätä oli jatkunut kuukausia oli pakko katsoa tosiasioita silmiin ja selvittää kuka talossa pihisteli muiden tavaroita ja rahoja.

Hyvin pian syyllinen löytyi ja Axelin tehtäväksi jäi miehen puhuttelu asiasta. Mies kuitenkin käyttäytyi erittäin agressiivisesti ja otti käyttöönsä jopa kirveen. Axelin oli pakko puolustaa itseään ja taistelun tuksinassa Axel tönäisi miestä, joka kaatui ja löi päänsä maassa olevaan kiveen. Mies ei koskaan enää herännyt ja ystävysten piti tunnustaa itselleen tosiseikka, että mies oli kuollut. Alkupaniikin jälkeen he aloittivat suunnittelun miten asia hoidettaisiin ja koska kukaan ei halunnut Axelin joutuvan kokemaan asiasta hirvittävää tuomiota päätettiin Axelin katoaminen yhdessä tuumin järjestää.

Axel katosi siis tuona myrskyisenä yönä ja aloitti uuden elämänsä Itävallassa, mihin matkusti junissa salamatkustamalla. Kasvatettu partakin auttoi Axelia pitämään henkilöllisyytensä salassa muilta. Itävallassa Axel joutui aloittamaan kaiken alusta, mutta eteni hyvinkin nopeasti urallaan ja oli nyt rikas ja vaikutusvaltainen mies. Asia oli kuitenkin painanaut Axelia kaikki nämä vuodet ja siksi hän halusi matkustaa vielä kerran Suomeen ja paikalle mikä oli muuttanut hänen elämänsä kulun lopullisesti. Ruusupuskassa oli kulkurin tuntematon hauta ja kuin ihmeen kaupalla se oli pysynyt siellä ilman että edes eläimet olivat siihen koskeneet.

Kun vanha mies oli päässyt tarinansa loppuun, hän vaikutti todella helpottuneelta. Vuosien salailu oli ohi ja Axelilla oli mahdollisuus tavata oma kauan kaivattu pikkusiskonsa Akselin äiti.

Tästä tarinasta kirjoitettiin lukuisia lehtitarinoita ja loppujen Axel ei saanut asiasta tuomioita, koska katsottiin asian olleen itsepuolustusta. Axel muutti loppujen lopuksi takaisin Suomeen ja Toijalaan. Kulkurin henkilöllisyyskin selvisi ennenpitkää. Kyseessä oli vankilasta karannut ja kuumaverisenä tunnettu mies, joka tunnettiin nimellä Kirves Koskinen. Surullista kyllä Kirves Koskisen omaksi kohtaloksi koitui loppujen lopuksi kirves.

Arvo Ylppö, Toijalan oma poika

Arvo Ylppö

Kukapa meistä ei tietäisi Arvo Ylppöä, suomalaisen lääketieteen ja eritoten pediatrian edelläkävijää. Arvo Ylppö oli kotoisin Toijalasta, nykyiseltä nimeltään Akaasta. Siellä hän syntyi tilallisen poikana 1887. Ylppöjen tila oli suuri ja työllisti runsaasti paikallisia ja lähialueen ihmisiä. Harvinaista tuohon aikaan oli se, että Ylpöillä ihmisiä ei eroteltu sen mukaan olivatko he talollisia vai torppareita. Perheen tuvan pitkässä pöydässä oli aina tilaa kaikille. Talkoot Ylpön talossa olivatkin suosittuja, tunnelman ollessa hyvä ja tarjoilujen anteliaat.

Alun alkaen Ylpöt toimivat ainoastaan maanviljelyksen parissa, mutta 1800-luvun loppupuolella valmistunut Toijalan rata muutti kylää radikaalisti, tuoden sinne lisää asukkaita ja liiketoimintaa. Arvo Ylpön isä Heikki Ylppö tarttuikin ahkerana miehenä heti toimeen ja perusti talonsa yhteyteen kauppahuoneen, jossa myi maatalonsa tuotteita kuten viljaa. Heikki Ylppö piti talossa vielä kestikievaria ja paikalla ollessaan Arvo Ylpölle jäi nuorena poikana vastuulleen toimia kuskina ihmisille, tätä Arvo Ylppö teki vielä joskus tohtoriksi valmistuttuaankin, kotona ollessaan.

Arvo Ylpön äiti halusi että Arvo pääsee opiskelemaan ja siksi kiertokoulun jälkeen hän aloittikin opinnot juuri valmistuneessa Akaan kansakoulussa. Kiertokoulua Arvo oli käynyt, koska oli liian villi ja kypsymätön vielä aloittamaan kansakoulussa. Pian todettiin että Arvolla oli lahjoja koulunkäyntiin ja hänet lähetetttiinkin jatkamaan opintojaan Tampereelle, jossa sijaitsi lähin Yhteiskoulu. Ylpöt olivat maaseudulla hyvin toimeentulevia, mutta lapsimäärän ollessa suuri, oli koulunkäynnin mahdollistaminen  taloudellisesti raskasta Ylpöille.

Vuonna 1906 Arvo pääsi ylioppilaaksi ja sieltä matka jatkui lääkärin opintoihin. Arvo Ylpön uran me moni tunnemme paremmin kuin hyvin, mutta harva tuli ajatelleeksi mistä Arvo oli kotoisin ja mitä kaikkea Arvon koulu uraan kuului ennen lääketieteelliseen tiedekuntaan pääsyä.

Toijalan markkinoilla

markkinoilla

Tulipa mieleeni muisto vuosien takaa, kun olimme ystävieni kanssa käymässä kuuluisilla Toijalan markkinoilla. Vuosi oli 1955 ja me olimme nuoria ja kauniita tyttöjä. Olimme saaneet vanhemmiltamme luvan pyöräillä markkinoille kolmestaan 18km matkan, ja olimme todella innoissamme tästä reissusta. Tarkoitus oli jäädä yöksi telttaan, jonnekin rauhalliselle alueelle ja etsiä maalaistalo, josta voisimme ilmoittaa vanhemmille olevamme turvassa.

Pyöräretki alkoi aamun sarastaessa ja olimme pakanneet kaiken matkalla tarvittavan siististi mukaan reppuihin. Jokaisella meillä oli pieni määrä rahaa mukana, että voisimme ostaa jotain ihanaa markkinoilta. Tie jota pyöräilimme oli idyllinen hiekkatie, keskellä kaunista maalaismaisemaa. Matkalla koimme Suomen kesäisen luonnon koko komeudessaan, kun ohitimme vuoroin järviä, peltoja ja niittyjä, puhumattakaan kauniista metsistä joita matkalla olikin runsaasti. Pyöräily oli mukavaa sillä sää suosi meitä, ei ollut liian kuumaa, mutta juuri ihanteellinen lämpötila pitkälle ja reippaalle pyörämatkalle.

Ensimmäisen tauon pidimme noin kahden tunnin kuluttua kun pysähdyimme läheisen järven rantaan juomaan mehua ja syömään eväsleipiämme. Leivät maistuivat siinä kesä aamussa aivan taivaallisen hyville ja mehukin oli pysynyt hyvin kylmänä villasukkaan käärittynä. Hetken virkistyttyämme, jatkoimme matkaa ja päätimme seuraavan pysähdyksen olevan vasta Toijalassa. Nopeasti loppumatka menikin ja tuota pikaa saavuimme Toijalaan.

Markkinatouhu oli jo käynnissä kun kaarsimme pyörinemme Toijalan torille. Kojuja olikin uskomaton määrä ja myyjiä monenmoisia ja laisia. Yksi myi karamelleja, toisen myydessä, saippuaa tai kalaa. Joillakin oli myynnissä koruja ja eräs markkinamyyjä huuteli kovaan ääneen tarjouksiaan pyjamista ja kalsareista. Ruokapuoltakin oli monenmoista. Oli makkaroita, paistettuja muikkuja, nahkiaisia, Viipurin rinkeleitä, lettuja, karjalanpiirakoita ja lörtsyjä. Päätimme yhdessä että jokainen ostaisi eri tuotteen ja maistaisimme toisiltamme kaikkia kolmea. Pirjo päätti ostaa savustettuja nahkiaisia, joilla oli iso suu ja ilkeät silmät, Hilppa osti itselleen makkaraa ja minä päädyin ihaniin muurikalla paistettuhin lettuihin, joihin tuli kaupan päälle vielä hilloa. Kylläpä kaikki maistuivat hyvälle, paitsi nahkiaisten inhoittava ulkonäkö sai Hilpan voimaan pahoin.

Markkinoilla vierähti koko päivä ja siellä riitti tekemistä ja katseltavaa vielä seuraavallekkin päivälle. Olimme markkinoilla myös tutustuneet kolmeen poikaan, Kaleviin, Reinoon ja Mattiin. Pojat olivat meitä muutamia vuosia vanhempia ja oikein hyväkäytöksisiä. Saimmekin kutsun tulla illalla läheiselle tanssilavalle, jossa soittaisi Toijalan oma orkesteri ja laulamassa olisi paikallinen kuuluisuus joka oli myös Matin eno. Hetken mietittyämme päätimme suostua poikien kutsuun ja loppupäivän meillä jokaisella olikin perhosia vatsassa, kun odotimme iltaa ja tansseja malttamattomina.

Ennen tansseihin lähtöä meidän piti kuitenkin etsiä itsellemme paikka jossa yöpyä, sekä joku isompi maalaistalo josta voisimme soittaa vanhemmillemme. Kysyimmekin markkinoilla tiesikö kukaan tälläistä maalaistaloa ja saimme neuvon suunnata kohti Mäkimattilan isoa taloa. Talo ei onneksemme ollut kaukana Toijalan keskustasta, joten viiletimme sinne pyörillämme tuota pikaa. Rapuilla meitä oli vastassa itse vanha isäntä, joka ilmoitti että heillä oli rannassa sauna, jossa saisi yöpyä, jos se vain meille kelpaisi. Tottahan se kelpasi, olimme oikein iloisia tästä, sillä muutamia vuosia aiemmin oli ollut kauhea Kyllikki Saaren tapaus ja vaikka telttailu olikin mukavaa, koimme että rantasaunalla olisi turvallisempi nukkua. Suuntasimme siis reppuinemme hirsiselle rantasaunalle ja järjestimme tavaramme ja makuupusimme pukuhuoneeseen. Hikisen pyöräilyreissun jälkeen ajattelimme, että kun saunalla olimme, voisimme aivan hyvin lämmittää sen, että pääsisimme lähtemään tansseihin saunan raikkaina. Hilppa laittoi tulet saunan uuniin, minun ja Pirjon kantaessa vettä pataan. Sauna oli lämmin nopeasti ja pääsimme virkistäytymään ihanissa löylyissä ja raikkaassa järvivedessä.

Saunoessa ja uidessa aika vierähti kuin siivillä ja pian huomasimmekin että meidän oli ruvettava laittautumaan valmiiksi tansseihin. Pirjo ja Hilppa tuskailivat hiustensa kanssa, minulla ollen helpompaa, koska hiukseni ovat todella kiharat luonnostaan. Sillä aikaa kun toiset tytöt koittivat saada hiuksiaan ojennukseen, kävin minä keräämässä itselleni kukkia, joista aioin tehdä itselleni seppeleen koristamaan vallattomia kiharoitani. Viimein muutkin olivat valmiita ja pääsimme aloittamaan matkan tanssilavalle. Musiikki kuului jo kauas, orkesterin viritellessä soittimiaan ja tunnelma oli jo odottavan riehakas. Pojat odottelivatkin meitä jo portilla ja ujostellen liityimme heidän seuraansa. Katselimme tanssilavan ympäristöä ja ihmisiä jotka olivat kaikki laittaneet pyhävaatetta ylle. Pian toisten rentous ja iloisuus tarttui myös meihin, emmekä enää jaksaneet ujostella poikiakaan. Kun Orkesteri kajautti ilmoille ensimmäiset soinnut, olimme jo Matin kanssa menossa kohti tanssilattiaa. Perässä seurasivat myös Hilppa ja Kalevi. Pirjo ja Reino olivat jääneet istumaan kivelle ja juomaan Reinon tarjoamaa limonaatia. Hikihän siinä tuli, kun tanssimme ainakin kuusi kappaletta yhteen putkeen ja tauolle lähdimme Matin kanssa samaan aikaan kuin orkesterikin. Matti oli oikea herrasmies ja tarjosi minulle limonaadin ja hengähdimme siinä viilentyvässä kesäillassa. Matti kertoi opiskelevansa insinööriksi Tampereella ja olevansa täällä vain kesälomaa viettämässä ja kotitilalla auttamassa. Elokuussa Matti suuntaisi taas takaisin Tampereelle omaan pieneen soluasuntoonsa.  Matti kysyi ujosti, voisinko kenties ajatella että tapaisimme vielä toisenkin kerran, kun meillä oli jutut käyneet niin hyvin yhteen. Olin mielissäni tästä kysymyksestä, koska olin jo harmitellut mielessäni etten ehkä enää koskaan näkisi Mattia ja pääsisi pyörähtelemään hänen käsivarsillaan. Nyökkäsin ujosti ja sovimme että kirjoittelisimme ja jos mahdollista tapaisimme mahdollisimman pian uudestaan. Ilta oli siis osaltani kaikin puolin onnistunut ja nukkumaan taisi kaikki meistä tytöistä mennä hymy huulillaan. Loppujen lopuksihan siinä kävi steen niin että minusta ja Matista tuli pari ja naimisissa on nyt oltu jo lähemmäs viisikymmentä vuotta. Siksi kai Toijalalla on aivan erityinen paikka sydämessäni. Pyrimmekin Matin kanssa käymään joka kesä Toijalan markkinoilla, joiden takia me kaksi aikoinaan tapasimme!

Toijalan takana ei ole mitään?

Muistelin eräänä päivänä joskus vuosia sitten kuulemaani laulua, jonka kertosäkeessä laulettiin, että Toijalan takana ei ole mitään. Kun laulu aikansa oli päässäni soinut, aloin miettiä sen sanomaa tarkemmin. Toijalan takana ei ole paljon mitään, ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi. Toijalan kasvattina tiedän, että tätä on vaikea kiistää, puhutaanhan nyt pikkukaupungista, jossa ei paljon elämää näy. Tässähän voisi heittäytyä hieman filosofiseksi ja kysyä, että mitä siellä sitten tulisi edes olla? En nyt halua mollata suuria kaupunkejakaan, mutta Toijala on ollut hieno paikka kasvaa ja on se vieläkin hieno paikka asua. Ehkä täällä ei tosiaan ole pilvenpiirtäjiä tai jättimäisiä kauppakeskuksia jotka toisivat ns. elämää katukuvaan, mutta en itse ainakaan niitä edes kaipaa. Olisiko lukijoidemme joukossa muita paikallisia, jotka voisivat kommentoida hieman tämänkertaista aihettamme, sillä olisi mukava kuulla muidenkin mietteitä. Onko tosiaan näin, ettei Toijalan takana ole mitään? Ehkä olen tulkinnut asian väärin, sillä laulussahan tosiaan sanotaan ettei Toijalan takana ole mitään, eikä dissata Toijalaa. Itse asiassa kun laulun sanoja katselin hieman tarkemmin, tajusin, että siinähän mainitaan kotimaisia viihdelehtiä, kuten Apu ja Seura,  vaikka millä mitalla! Piristä päivääsi alla olevalla biisillä ja lue myös hauskat sanat ja päättele itse, mikä onkaan kappaleen sanoma.

 


On elämä tuolla ulkona jossain
se ylväänä kiitää ohi mun seisakkeen

Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään
ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi

Mä kiskalta kannan Apua, Seuraa
ja Satua Silvon viipaleen kerrallaan

Oi Janina, oi Janina
täällä prinssi uljas pikkukaupungin
Oi Janina, oi Janina
milloin pääsen kanssas parrasvaloihin?

Hannele heiluu ja Katalla kulkee
mä femmalla ostan tiketin taivaaseen

Oi Janina, oi Janina
täällä prinssi uljas pikkukaupungin
Oi Janina, oi Janina
milloin pääsen kanssas parrasvaloihin?

Seitsemän Päivää sun kuvaasi katson
ja Hymysi hehkuun aina jään
Sulta Apua pyydän, sun Seuraasi kaipaan
älä Anna minun kuolla ikävään

Oi Janina, oi Janina
täällä prinssi uljas pikkukaupungin
Oi Janina, oi Janina
sä oot aurinko mun automarketin
Oi Janina, oi Janina
täällä prinssi uljas pikkukaupungin
Oi Janina, oi Janina
sua ootan parkkiksella ostarin

Toijalan Satama

toijala satama

Monet ovat kuulleet Toijalasta, mutta ovatko he kuulleet upeasta Toijalan Satamasta? Satama sijaitsee aivan Toijalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Satamasta liikennöi kesäisin Hopealinja niminen laivaliikenne, jonka kyydissä on mahdollista päästä jopa Tampereelle saakka. Mikäpä sen miellyttävämpää kuin hypätä laivan kyytiin ja nauttia kauniista Vajaveden maisemasta, samalla matkaten vaikkapa asioille Tampereelle? Mikä miellyttävää niin, yli 10 hengen ryhmille voit pyytää erillisen tarjouksen puhelinpalvelusta.

Toijalan huvivene satama tarjoaa paikkoja sekä pienille että suuremmille veneille, jos sellaista sattuu tarvitsemaan. Satamassa on muutakin aktiviteettiä kesä aikaan, silloin siellä toimii Toijalan iloinen Kesäteatteri, joten veneretkellä voi vaikka poiketa katsomaan näytelmän! Tänä kesänä Toijalan kesäteatteri esittää mm. seuraavat näytelmät, Maanalainen armeija iskee jälleen ja Akkapakka. Hinnatkin ovat varsin kohtuullisia kesäteatterissa.

Peruslippu 20e
Eläkeläiset/opiskelijat 18 e
Lapset alle 17 v 16 e
perhelippu 2 aikuista + 2 lasta 60 e.

Kesäkioski on sijoitettu myös satama alueelle, tehden sataman palveluista entistäkin parempia. Uimarantaakaan ei tarvitse kaukaa Toijalassa etsiä, sellainen on  sekä ihmisille että lemmikeille tarjolla satama alueella. Ohessa lueteltuna Toijalan Satama alueen palvelut selkeästi.

  • saunat ja pukuhuoneet
  • wc
  • grillikatos
  • lasten leikkipaikka
  • kesäkioski (Toijalan VPK)
  • 2 beach-volley -kenttää
  • Sataman alueelta löytyvät myös
    luontopolku ja siihen kuuluva laavu,
    koirien uima-alue, venelaiturit sekä
    Toijalan Näyttämön kesäteatteri
  • Kesäkausi 1.6.-16.8.2016
  • Sauna, pukuhuone ja wc sekä kioski avoinna ma-pe klo 12 – 20 ja la-su 12 – 18 (kioskilla säävaraus)
  • Saunamaksut: 2 €/hlö tai 5 €/perhe
  • Pukuhuoneen käyttö 15 €/talvikausi

Kuten huomata saattaa, palveluita on kerätty tälle pienelle mutta eloisalle satama alueelle todella kattavasti. Huviveneilijä, retkeilijä tai muuten vaan alueelle tuleva löytää monipuolisen valikoiman erilaisia palveluja pieneltä alueelta ilman turhaa etsimistä. Ongelmana onkin Toijalan sataman kohdalla se että monetkaan eivät ole vielä kuulleet mahdollisuuksista mitä se voi matkailijalle tarjota. Luulenpa että jos tiedotus olisi ollut hieman laajempaa turistitkin olisivat löytäneet paikan jo aikoja sitten. Toijalassa on vielä sitä jo niin monen paikan kadottamaa autenttista viehätystä. Ihmiset ovat aitoja sekä ystävällisiä ja alue on edelleen luonnonkaunis ja siisti! Toijalassa on myös oma moottorivenekerho, jonka toiminta on hyvinkin aktiivista ja osallistavaa. Kyseinen moottorivenekerho hoitaa myös venepaikkojen vuokrausta ja heiltä voikin kysellä lisätietoja hinnoista ja saatavuudesta.

Toijala moottorivenekerho